Voima- ja kestävyysharjoittelu monipuolisen kunnon taustalla

Valmentajilla on vastuu viedä tutkimustietoa käytäntöön. Tieteellisen tiedon luonne on silti yleistävää, kun taas valmentaja työskentelee yksittäisten ihmisten kanssa.

Jyväskylän yliopistolla järjestettiin 23.-25. syyskuuta maailman ensimmäinen yhdistettyyn kestävyys- ja voimaharjoitteluun keskittynyt symposium. Osallistuin symposiumiin viestinnän tutkijan tiedonhalulla sekä CrossFit-valmentajan mielenkiinnolla varustettuna. Teemansa puolesta tapahtuma oli lähellä CF-valmentajan arkea. Tässä blogitekstissä on tarkoitus kerrata omasta mielestäni mielenkiintoisimpia havaintoja symposiumin annista. Toivottavasti esiin nostetut asiat ovat myös hyödyllisiä muiden CF-valmentajien ja harrastajien sekä kestävyys- ja voimaharjoittelun yhdistämisestä kiinnostuneiden keskuudessa. Osa asioista voi olla tuttuja, mutta tarkoitus on avata tapahtuman satoa mahdollisimman ymmärrettävästi. On syytä on muistaa, että asiat tässä tekstissä ovat esityksistä lyhennettyjä ja pelkistettyjä, eikä lyhyeen tekstiin mahdu 30-45 minuutin esitysten aineistoja. Lopussa on pohdintaa valmentajan näkökulmasta sekä linkkejä muihin aineistoihin, jos asiaan haluaa perehtyä paremmin.

Maksimivoimaa kestävyysharjoittelun yhteyteen
Keskiviikkopäivän avanneessa esityksessä professori Guillaume Millet korosti maksimivoiman harjoittamisen olevan tärkeää kestävyysharjoittelun yhteydessä. Hän painotti myös, että lyhytaikaisella kestävyysharjoittelulla ei ole vaikutusta räjähtävään voimantuottoon, mutta kehotti pitämään määrän rajoitettuna. Millet suositteli myös monipuolista toiminnallista harjoittelua juoksijoille. Syy tähän on, että HIT-harjoittelu lisää juoksijoiden kapasiteettia sietää kipua ja epämiellyttävää oloa oman lajinsa suorituksissa. Hyvä muistutus oli, että maksivoiman määrä laskee kertyneen väsymyksen myötä pitkissä suorituksissa, joka erityisesti toiminnallisessa harjoittelussa kisaaville on tärkeä muistaa.

Hormonaalisista vasteista puhunut professori Anthony Hackney nosti pöydälle kysymyksen, miksi erityisesti kestävyysurheilijoiden tulisi välittää testosteronin pitoisuudesta veressä. Hänen yksi pointtinsa oli, että jatkuva pitkäkestoinen kestävyysharjoittelu laskee testosteronitasoja ja nostaa kortisolitasoja korkeammalle kuin vastaavasti intervalleina tehty kestävyysharjoittelu. Hackney muistutti, että intervalliharjoittelulla saadaan testosteronin määrää korkeammaksi, mutta myös lihassolut paremmin reagoimaan testosteroniin kuin jatkuvalla pitkäkestoisella kestävyysharjoittelulla. Hänen mukaansa intervalleilla voidaan myös vaikuttaa positiivisesti hapenottokykyyn ja samalla saadaan kortisolitasoja matalammaksi.

Voimaharjoittelua pitkään tehneille hyvän lisän toi Jyväskylässä tutkimusta tekevän Simon Walkerin esitys. Niin sanottu ”eccentric overload training” eli voimaharjoittelussa eksentrisen vaiheen ylikuormittamisella voidaan lisätä maksimivoiman sekä räjähtävän voiman määrää. Tässä voi käyttää apuna esimerkiksi painonvapauttajia.

Voima- ja kestävyysharjoitteluun liittyvästä ruokavaliosta puhui Lihastohtori Juha Hulmi. Hulmin viesti oli selvä eli mitä enemmän ja useammin tekee kovemman intensiteetin treeniä, sitä enemmän energiaa ja hiilihydraatteja täytyy syödä. Aiheeseen liittyen ravintoasioista voi tarkemmin lukea Lihastohtorin blogista.

Kestävyystreeni ennen voimatreeniä
Jyväskylän yliopiston tutkijakaartin, Daniela Eklundin, Maria Küüsmaan ja Moritz Schumannin, viesti kestävyys- ja voimatreenin yhdistämisestä samaan harjoitussessioon oli selvä: kaksi edellämainittua sopivat erinomaisesti yhteen ja vielä juuri tuossa järjestyksessä. Küüsmaa painotti, että alkuvaiheessa järjestys ja treeniajankohta voidaan valita henkilökohtaisten mieltymysten mukaan, mutta suunnitelmallisessa, pitkäkestoisessa harjoittelussa ilta-aikaan suoritetusta yhdistelmätreenistä voi saada paremman hyödyn. Jos taas tavoitteet ovat vahvasti kestävyyspuolella, niin silloin pitkäaikainen kestävyysharjoittelu samassa sessiossa voimaharjoittelun kanssa on syytä aina tehdä ennen voimaharjoittelua. Näin saadaan parempi hyöty voimatasoihin sekä lihasmassaan.

Maksimivoiman ja voimaharjoittelun vaikutus ja suhde kestävyysharjoitteluun. Stone et al. 2006.

Eklundin esityksessä käytiin läpi treenien tekemistä myös eri päivinä, säilyttäen sama harjoitusvolyymi, kuin saman harjoituskerran treenitavalla. Tulokset käsittelivät harjoittelemattomia yksilöitä. Kun voima- ja kestävyysharjoitukset tehdään peräkkäin samassa harjoituskerrassa, voidaan parantaa voima- ja kestävyyssuorituskykyä sekä lisätä lihasmassan määrää. Rasvan määrä kehossa ei välttämättä kuitenkaan muutu. Kun taas sijoitetaan voima- ja kestävyysharjoitukset eri päiville, voidaan samanaikaisesti optimoida fyysinen kunto sekä kehonkoostumus, sillä rasvan väheneminen on todennäköisempää eri päivien harjoittelulla. Eklund on tutkinut ja kirjoittanut aiheesta enemmänkin ja erinomainen katsaus näiden kahden treenimuodon yhdistämisestä kannattaa lukea täältä. Schumann painotti vielä omassa esityksessään, että 2-3 treenikertaa viikossa on sopiva määrä, mutta harjoitusohjelmien tulisi olla jaksotettuja ja kuormituksen tulisi kasvaa progressiivisesti. Australiasta puhumaan tullut Glen Deakin ohjeisti vielä omassa esityksessään pitämään kestävyystreenin matalatehoisena, jos samana päivänä tekee korkean intensiteetin voimatreenin. Myös palautuminen yhdistetystä treenisessiosta vie enemmän aikaa kuin erikseen tehdystä voima- tai kestävyysharjoittelusta.

Symposiumin ehkä parasta antia käytännön kannalta summattiin espanjalaisen Iñigo Mujikan esityksessä. Hänen esitteli tuloksia muun muassa triathlonisteille ja uimareille tehdyistä tutkimuksista. Hänen sanomansa oli, että erityisesti juoksun taloudellisuus paranee millä tahansa voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistelmällä. Raskailla kuormilla tehty HIT-treeni parantaa kestävyyslajeja harrastavien räjähtävää voimantuottoa ja kestävyyttä. Voimaharjoittelun tulee hänen mukaansa tukea lajispesifiä harjoittelua. Kahdella voimaharjoittelukerralla päästään lisäämään riittävästi voimaa ja yhdellä harjoittelukerralla pystytään ylläpitämään sitä.

Symposiumin esityksistä muutaman voi katsella videona:

• Professori Bent Rønnestad – ”Scientific evidence for strength training-induced benefits in endurance runners and cyclists”
• Professori Iñigo Mujika – “Strength training for various endurance sport events – training examples of individual elite athletes”
• Tohtori Glen Deakin -“Acute effects of strength loading on running performance and economy”
• Professori Heikki Kyröläinen – “Improving running economy in endurance athletes by strength training – importance of muscle and tendon interactions”

Käytännön huomiota valmentajan näkökulmasta
Yhdistetty voima- ja kestävyysharjoittelu kannattaa, ja on syytä toteuttaa myös CrossFit-salien ohjelmoinnissa. Boksien asiakaskunnassa on paljon kestävyyslajeja harrastavia ja järkevästi toteutetut treenit tukevat juoksijoiden ja pyöräilijöiden kestävyysharrastusta. Valmennettujen tuntien voimaharjoittelu tukee kestävyyslajien harrastusta mm. ehkäisemällä vammoja ja lisäämällä kestävyyslajien taloudellisuutta. Metconeilla taas voidaan ylläpitää hapenottokykyä silloin, kun kestävyystreeni on määrällisesti CrossFit-treeniä suurempi. Suurimmalla osalla asiakkaista monipuolisesti ohjelmoidut metconit myös kasvattavat hapenottokykyä. Pelkkään voimaan keskittyminen ei toisaalta ole järkevää, koska silloin hapenottokyvyn taso kärsii.

Moni kestävyyslajien harrastaja pelkää voimatreenin tuovan liikaa massaa, joka sitten vaikuttaa kestävyyslajien tuloksiin. Huoli on turha, sillä jos pääpaino on kestävyysharjoittelussa ja voimaa haetaan hermostollisen adaptaation kautta, niin lihasmassaa ei kerry siinä määrin kuin vain voimatreeniin keskittymällä. CrossFit-salit mahdollistavat hyvin voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämisen. Puitteissa on toki poikkeuksia, mutta pääsääntöisesti treeneissä voidaan yhdistellä juoksua ja soutua sekä muita kestävyyselementtejä. Haaste on saada nämä tehokkaasti toteutettua sekä innostaa asiakkaita ottamaan ne osaksi omaa harjoitusvalikoimaansa, sillä yhdessä tehty kestävyysharjoitus ei valitettavasti ole niin suosittua kuin vastaava voimaharjoitus tai metcon.

Lisää viime viikon symposiumista voi lukea myös valmentajakollegani Riikka Pasasen Workout of my day blogista. Otoksia symposiumin esityksistä löytyy Super-Sets -blogista.

Kirjoittaja on viestinnän tutkija ja CrossFit-valmentaja.

Crossfittaajan kannattaa vaatia laatua valmennukselta

CrossFit-saleja on Suomeen putkahdellut viime aikoina nopealla tahdilla. Harrastajamäärien kasvaessa on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä tässä kuntoilumuodossa kannattaa valmennukselta ja ohjelmoinnilta osata vaatia.

Kysyin alkukesästä kolmelta pitkän linjan crossfit-valmentajalta heidän näkemyksiään hyvästä ja huonosta ohjelmoinnista sekä asiantuntevasta valmennuksesta. CrossFit Herttoniemen Antti Akonniemi, Reebok CrossFit 33100:n Lasse Rantala sekä CrossFit Lappeenrannan Juha Metsämuuronen pääsivät vastaamaan kysymyksiin hyvästä ja huonosta ohjelmoinnista sekä hyvästä ja huonosta valmennuksesta.

Antti ”Herttoniemen notkea pantteri” Akonniemi toivoo, että liikkuvuusongelmiin kiinnitettäisiin valmennuksessa erityistä huomiota.

Kesällä avautuneen Herttoniemen salin valmentaja Akonniemi mukaan varsinkin lajista kiinnostuneen ja aloittelevan kannattaa ensitöikseen varmistua ensiksi siitä, että laji on virallinen CrossFit-sali ja salin valmentajat itse ovat lajin aktiivisia harrastajia.

– Valmentajilla on hyvä olla kokemusta myös muista lajeista ja niissä valmentamisesta. Tärkeää on myös, että salin valmentajat ovat tuttuja muiden boxien valmentajille, Akonniemi toteaa.

Jos tarkoituksena on päästä kisaamaan lajissa, niin silloin on hyvä pyrkiä löytämään sali, jossa treenaa aktiivesti myös muita kisaajia. Tällöin kisaajille voi olla myös omaa ohjelmointia. Myös valmentajien oma kisakokemus on tärkeää.

Laadukas ohjelmointi tärkeää

Tärkeintä harjoittelussa on kuitenkin laadukas ohjelmointi. Rantalan mielestä perinteisesti ohjelmointi toimii silloin, kun urheilijan harjoittelu on progressiivista. Ohjelmointia on kuitenkin ajateltava kokonaisvaltaisesti, eikä ”heti mulle kaikki nyt” -mentaliteetilla.

– Hyvässä ohjelmoinnissa huomioidaan kymmenen fyysistä ominaisuutta. Ohjelmointeja on silti yhtä monta kuin on ohjelmoijaakin: monesti ohjelmointi kuvastaa sen tekijän omia ajatuksia ja harjoitusfilosofiaa. Ohjelmoinnin tulee olla tarpeeksi haastava, muttei ylivoimainen, Rantala summaa.

Samoilla linjoilla on myös Akonniemi, joka muistuttaa, että treenit ohjelmoidaan ja mietitään pidemmälle aikavälille, eikä vain arvota benchmarkkeja treeneiksi. Esimerkiksi hän nostaa liikkuvuusongelmat. Hänen mukaansa valmentajien ei ole syytä käyttää liikkuvuusongelmia pelkästään tekosyynä liikkeiden korvaamiseen vaan liikkuvuusongelmia oikeasti yritetään korjata jokaisen harrastajan kohdalla.

Rantalan mukaan tärkeitä tekijöitä ovat yhteisöllisyyden ja treenimotivaation kannalta myös se, että kaikki urheilijat pystyvät tekemään jonkin harjoituksen määrättynä, eivätkä joudu skaalaamaan joka ikinen kerta. Hänen mukaansa huonon ohjelmoinnin tunnistaa jos se ei tuota tuloksia, aiheuttaa loukkaantumisia, tai ei herätä minkäänlaista treenimotivaatiota. Omaan harjoitteluun soveltuvan ohjelmoinnin löytääkin vain kokeilemalla.

Rantalan mielestä jokaisen harjoittelijan kannattaa suhteuttaa harjoittelunsa tavoitteesiinsa ja omaan tasoonsa sekä edetä progressiivisesti kohti tavoitteitaan.

– Ohjelmointia ei kuitenkaan kannata vaihtaa joka päivä, vaan sen toimivuuden näkemiseen tarvitaan riittävän pitkä kokeilujakso. Muuten se on vain reenimenetelmistä hyppimistä suinpäin, Rantala sanoo.

Rantalan mukaan liian usein harrastajat tekevät liikaa ”omia treenejään” ohjelmoinnin päälle. Tämä pysäyttää kehityksen jossain vaiheessa. Mikäli esimerkiksi 2 minuuttia Franin jälkeen on tunne, että ”mitä seuraavaksi”, niin ei ole antanut itsestään kaikkea kyseiseen harjoitukseen. Kannattaa jutella valmentajan kanssa kun kehitys nykyistä ohjelmointia käytettäessä pysähtyy. Tuolloin voidaan suunnitella mahdollista lisäharjoittelua, tai tehdä omia kokeiluja.

Mistä tietää, että treenaa liikaa?

Metsämuurosen mukaan liiallisen harjoittelun hälytysmerkkeinä toimivat yleensä pysähtynyt tuloskehitys tai jatkuvat vammautumiset. Pahimmillaan liika harjoittelu voi myös johtaa niin sanottuun ylikuntotilaan, jonka haitalliset vaikutukset kehoon saattavat pahimmillaan olla jopa pysyviä. Ylikunnosta tarkemmin kannattaa tsekata vaikka wikipediasta tai Lihastohtorin mainio kirjoitus.

– Harjoittelu pitäisi olla mitoitettu jokaisen harjoitustaustaan ja tavoitteisiin sopivaksi. Ei voida kuvitellakaan, että esimerkiksi vasta vuoden CrossFittia harjoitellut ja heikon urheilutaustan omaava urheilija voisi noudattaa Games-/Regionaalitason urheilijoiden harjoitusohjelmia tai vetää läpi Smolovin kyykkyohjelmaa, Metsämuuronen sanoo.

Hänen mukaansa vähemmän kokeneiden harrastajien täytyisikin kuunnella ja totella (hyvien) valmentajien neuvoja ja ottaa oppia kokeneemmista urheilijoista. Monesti syy väsymykseen ja tunteeseen, että mahdollisesti kuormittaa itseään harjoittelulla liikaa, voi johtua pelkästään alipalautumisesta. Ravinnon saanti on liian vähäistä, unta ei saada tarpeeksi tai muu harjoittelun ulkopuolinen kuormitus (työ, siviilielämä, opiskelu) on suuri ja näin osaltaan hidastaa palautumista.

Mistä tietää, että treenaa liian vähän?

Jos tuloskehitys ei ole tavoiteiden mukainen, voi syy Metsämuurosen mielestä olla suoraan liian vähäisessä harjoittelussa. Varsinkin teknisemmät liikkeet vaativat valtavan toistomäärän, jotta ne kehittyvät ja urheilija voi sanoa hallitsevansa ne.

– Mikäli vaadittava määrä harjoittelussa tuntuisi olevan kohdallaan ja tuloskehitystä ei tapahdu, on silloin syytä etsittävä harjoittelun ohjelmoinnista, valmennuksesta/valmentajasta tai muuten harjoittelun kokonaiskuormituksesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Kuinka tunnistaa huonon valmennuksen/valmentajan?

Metsämuurosen mukaan tähän vastaus löytyy yksiselitteisesti tuloksista tai pikemminkin niiden puutteesta. Myös jatkuvat loukkaantumiset ovat selkeä merkki siitä, että valmentaja ei ole tehtäviensä tasalla.

Metsämuuroselle hyvä valmentaja ei ole pelkkä harjoituksen ohjaaja. Myös valmentaja kehittää itseään koko ajan.

– Jatkuvat vammautumiset kielivät virheellisistä suoritustekniikoista, väärästä kuormituksesta, puutteellisesta liikkuvuudesta ja lihashuollosta tai huonosta ravinnosta. Vaikka urheilijalla on suuri vastuu harjoittelunsa toteuttamisessa – ja luonnollisesti mitä kokeneempi urheilija on kyseessä, sitä suurempi on tuo omavastuu – on viimekädessä vastuu aina valmentajalla. Valmentaja on aina tulosvastuussa, Metsämuuronen muistuttaa.

Kuinka sitten valmennus voi ottaa huomioon sen tosiseikan, että jokainen on crossfittaaja on oma yksilönsä? Millainen on hyvä valmentaja?

– Hyvä valmentaja ei ole pelkkä harjoitusohjelman kirjoittaja tai cheerleader, joka pelkästään huutaa ”hyvä, hyvä, jaksaa, jaksaa” urheilijaryhmän edessä. Hyvä valmentaja kouluttaa itseään jatkuvasti, osaa soveltaa oppimaansa tietoa käytäntöön ja soveltaa sitä eri urheilijoihin vaatimuksiin, Metsämuuronen näkee.

Hänen mukaansa hyvä valmentaja huomioi urheilijan kokonaisvaltaisesti harjoittelua suunnitellessa, neuvoo ravinto- ja lihashuoltoasioissa, pitää huolen riittävästä palautumisesta ja vammojen ennaltaehkäisystä. Hyvä valmentaja käyttää pitkäjänteisesti ja kärsivällisesti aikaa tekniikoiden harjoittamiseen, opastaa ja korjaa virheellisiä suoritustekniikoita. Ja mikäli ei itse osaa, konsultoi silloin kollegoita, jotka osaavat.

– Hyvä valmentaja pystyy ja haluaa keskustella urheilijoidensa kanssa mihin tahansa harjoitteluun liittyvistä ja harjoittelun ulkopuolisista asioista. Hyvä valmentaja välittää. Jos nämä kriteerit täyttyvät valmentajassa on myös yksilön mahdollista saada hyvää valmennusta suuressakin ryhmässä, Metsämuuronen summaa.

Valmentajakolmikko muistuttaakin, että jokaisen CrossFit-salilla harjoittelevan on hyvä kysyä mielessään, täyttyvätkö nämä kriteerit oman salin valmentajassa vai onko ”valmentaja” pelkkä ohjaaja, joka vetää vain päivän harjoituksen läpi kiinnittämättä oikeasti huomiota urheilijoiden kehittämiseen. Urheilijoiden kehittäminen on CrossFitin alkuperäinen idea, ei ihmisten rahastaminen ja ryhmäliikuntatuntina oleminen, mikä nykyisin valitettavasti näkyy lieveilmiönä paitsi maailmalla myös joillakin suomalaisilla saleilla.

Maailman suurin urheilukilpailu käydään sosiaalisessa mediassa

Käsi ylös, joka oli tietoinen, että käynnissä on tällä hetkellä kenties maailman suurin urheilukilpailu. Suurin, jos suuruuttaa mitataan osallistuvien urheilijoiden määrällä. Viime viikolla käynnistyi siis CrossFit Games Open 2013. Kyseiset kisat ovat siis yksi vaihe, kun vuosittain etsitään maailman kovakuntoisinta miestä ja naista. Se mitä ”kovakuntoisimmalla tarkoitetaan tässä yhteydessä, voi lukea vaikka tamperelaisen CrossFit-salin sivulta. Uskallan väittää kisaa maailman suurimmaksi kisaksi, sillä en tiedä toista lajia, jossa käytäisiin yhtä aikaisesti näin suuri karsintakilpailu aina yli 60:een ikävuoteen asti. Tämän karsinnan jälkeen tulevat jatkokarsinnat ja lopulta heinäkuussa varsinainen loppukilpailu, joista tuttavallisemmin käytetään nimitystä myös lajin MM-kisat.

Yli satatuhatta kisaajaa
Mutta missä kyseinen kilpailu oikein käydään? Tapahtuma ylittäisi varmasti uutiskynnyksen, jos kaikki 130 000 eri ikäistä osallistujaa ympäri maailman kokoontuisi yhteen paikkaan kerran viikossa viiden viikon ajan. Käytännössä jokainen kilpailee yksinään, kaverin, perheen tai puolison kanssa tai pienessä ryhmässä saleilla, kotona, autotalleissa, ulkona jne. Ulospäin kisa kuitenkin näyttäytyy ”kisana” parhaiten vasta sosiaalisessa mediassa. Kisan viralliset sivut nimittäin kokoavat kaikkien openiin osallistuvien suoritukset yhteen. Jokaisen tulos tallennetaan sivujen tietokantaan. Sen myötä jokainen pystyy seuraamaan millainen oma tulos on verrattuna muihin ja kuinka omat suosikit sekä treenikaverisi tai valmennettavat pärjäävät. Myös virallisten salien ulkopuolella treenaavat voivat osallistua lähettämällä videoidun suorituksensa. Sivuston kautta jokainen voi seurata, kuinka ennalta tuntematon nimi takoo huippusuorituksen. Englanninkielessä sivuston seuraamiselle ja tulosten vertailemiselle on olemassa jopa oma termikin: ”leaderboarding”. Olisiko kyseinen ollut mahdollista vielä muutama vuosi sitten? Tuskin.

CrossFitin nousu suosituksi urheilulajiksi sekä yhä suositummaksi kuntoilumuodoksi on juuri hyvin pitkälti sosiaalisen median ansiota. Siinä missä laji on kasvanut suositummaksi uusien salien avautumisen myötä, on tietoisuus lajista levinnyt nopeasti Facebookin, Twitterin sekä juuri CrossFit Gamesien panostusten myötä. Jo lajin perusolemus on hyvin sosiaalinen ja yhteisöllinen: treenit ovat yleensä kaikille samoja, ne tehdään ohjatusti ryhmässä ja toisia kannustaen. Treenit ovat taas tarjolla etukäteen verkossa, joista kuka tahansa voi poimia itselleen sopivia treenejä. Näin hyvin moni onkin löytänyt lajin. Viralliset salit eli boxit taas julkaisevat treeninsä myös Facebookissa. Lajin suurimmat nimet taas ovat aktiivisia Facebookissa ja jokainen voi seurata heidän suorituksiaan aivan kuin treenaisi heidän kanssaan. Sivujen treenejä ja urheilijoiden suorituksia kommentoidaan aktiivisesti. Boxien omilla sivuilla treenien tuloksia vertaillaan treenaajien kesken aktiivisesti. Tietenkin sosiaalinen media on ruokkinut myös negatiivisia ilmiöitä lajin ympärillä. Lajiin liittyvää fanaattisuutta, yli-innostusta, stereotypioita ja myyttejä voidaan levittää entistä enemmän. Syytä on myös muistaa, että sosiaaliseen mediaan voi kuka tahansa lisätä sisältöä millä agendalla tahansa.

Kisakauden aikana kisojen parhaat hetket kootaan viikottaiseen ”Games Update” -showhun.

Perussisällöstä ammattimaiseksi mediasirkukseksi
Lajin kasvun taustalla on myös Games-sivuston ja julkaiseman materiaalin muuttuminen entistä ammattimaisemmaksi. Lajin seuraaminen sivujen myötä on näin mahdollistanut kisojen seuraamisen entistä paremmin ja yksityiskohtaisemmin. Muutama vuosi sitten saatiin vielä tyytyä muutamaan videoon ja tuloksiin loppukilpailusta. Nyt ”kisakauden” aikana on joka viikko tarjolla videoita, artikkeleita, haastatteluita, suoritustekniikkavideoita sekä säännöllisiä Facebook-päivityksiä. Videot tekevät kisojen seuraamisesta mielenkiintoisen ja tuovat jokaisen sohvalle urheilusuorituksia ympäri maailmaa. CrossFitiin liittyy olennaisena osana tarinankerronta ja siihen panostetaan hyvin vahvasti Gamesin sivustolla. Sosiaalinen media mahdollistaa myös lajin seuraamisen sinä aika kun se jokaiselle parhaiten sopii ja sopii näin parhaiten kasvavan lajin jakelukanavaksi. Sosiaalisen median aikakaudella urheilulajit eivät siis enää tapahdu pelkästään yhdessä paikassa tiettynä ajankohtana. Kevään open sekä alkukesän jatkokarsinnat rakentavat odotusta varsinaiseen kisaviikkoon, joka käydään heinäkuussa Los Angelesissa. Normaalin tv-lähetyksen lisäksi kuka tahansa voi katsella kisoja mistä tahansa reaaliaikaisen feedin ansiosta. Viime vuonna lajien ja erien tulokset päivitettiin sekä tuloslistaan että Twitteriin lähes reaaliajassa. Urheilutapahtumaa myös elää entistä kauemmin, kun kuvat, videot, tarinat ja ihmisten kokemukset ovat saatavilla entistä kauemmin. Sosiaalisen median aikakaudella yksilöurheilijan lajikaan ei siis välttämättä ole enää vain ”yksilölaji” vaan yhteisöllinen, vanhat rajat murtava maailmanlaajuinen kokemus.

Urheilullista ja sosiaalista viikkoa!

CrossFit ja SM-kisat – viestinnän tutkijan näkökulmasta

Tutkimusartikkelin kirjoittaminen on viime aikoina vienyt huomioni tänne kirjoittamisesta, mutta nyt kommentteja odotellessa voidaan palata viime viikonloppuun ja tutkimustyön vastapainooni eli crossfittaamiseen. Tampereen 33100-salilla järjestettiin viime viikonloppuna siis järjestyksessään toiset SM-kisat. Valitettavasti ihan täysin viestinnän tutkijan roolista ei pääse irti vapaa-ajallakaan, joten kisoja tuli seurattua välillä yhteisöjen ja viestinnän näkökulmasta, mutta myös lajien fyysisyydestä nauttien. Tässä muutamia huomioita lajin kasvusta ja viime viikonlopun kisoista.

Oma alakulttuurinsa
CrossFit on viime vuosina kovasti nostanut tunnettuuttaan kuntoilumaailmassa. Itse löysin kyseisin lajin 2,5 vuotta sitten vahingossa kaverini kautta ja muutaman kuukauden päästä huomasin, että olin muuttanut lähes koko treenaamiseni siihen perustuvaksi. Sittemmin muutaman kaverin kanssa aloitettiin treenailla yhdessä ulkona, sillä lajiin olennaisena osana kuuluu yhdessä tekeminen. Kyseinen rinki on sen jälkeen kasvanut aika nopeasti ja usea jyväskyläläinen on käynyt ainakin kokeilemassa miltä treenit tuntuvat. Reilun puolentoista vuoden jälkeen olen huomannut vetäväni yhdessä parin muun aktiivisen crossfittaajan kanssa viikottain treenejä lajista kiinnostuneille. Myös muutamiin kilpailuihin on tullut osallistuttua parin vuoden aikana.

Tutkijan näkökulmasta lajin suurin viehätys rankkojen treenien lisäksi piilee kuitenkin yhteisöllisyydessä. Kun treenataan yhdessä ja yleensä jaetaan sama treeni kaikkien kanssa, niin tunne yhteisöllisyydestä on vahvempi kuin missään muussa aiemmin harrastamassani lajissa. Toisaalta laji on mahdollistanut treenaamisen ”missä vaan”, joten nyt ei ole enää sidottu vain yhteen treenipaikkaa. Nykyinen asuinkaupunkini Jyväskylä tarjoaa hyvät puitteet lajin harrastamiseen virallisen salinkin ulkopuolella. Omalta osaltani tunnistan ainakin paremman motivaation ja vaihtelun merkityksen myös vaihtuvien treenipaikkojen myötä. Virallinen sali on toki se yhteisöllisyyden kehto lajissa. Tätä kirjoittaessa Jyväskylään ei vielä ole saatu virallista salia.

Mukaan tunnettuuden rakentamiseen
Jos lajin aloittaminen oli melkein vahinko, niin lähes yhtä vahingossa innostuin osaltani lähtemään mukaan lajin tunnettuuden eteen tehtävään työhön. Vielä pari vuotta sitten crossfittaaja oli melko erikoinen näky normaalilla salilla. Kyselijöitä riitti, että mikä tuo treenisi oikein on. Päädyin kesällä 2011 kirjoittamaan lajista jutun Keskisuomalaisen juttupankkiin ystäväni Mikko Aronpään kanssa. Juttupankista juttu levisi sittemmin pieniin paikallislehtiin. Mikon kanssa olimme myöhemmin radiossa reilu vuosi sitten kertomassa silloisista tulevista, ensimmäisistä SM-kisoista. Päädyimme myös lehteen haastateltaviksi kisojen tiimoilta. Lajista kertominen oli meille molemmille aika luonnollista, sillä Mikko tunnettuna lajin harrastajana sai usein olla vastaamassa kyselijöille lajista ja minä taas viestintää työkseni tekevänä olin huono sanomaan ei, jos jotain pyydettiin. Viimeisin pyyntö tuli tehdä tiedote tämän vuoden SM-kisoista medialle. Lajin harrastajalle ja viestinnästä kiinnostuneelle tällaiset ovat aina mieluisia pyyntöjä. Hyvän asian eteen on valmis tekemään vapaaehtoistyötä. Mikon osalta on ollut mielenkiintoista huomata, miten hänestä on tullut yksi lajin tunnistetuimmista kasvoista Suomessa ja Euroopassa.

Winter War 2013 -kisojen kolme parasta nais- ja miesurheilijaa

Entistä ammattimaisempaa
Crossfit-kisat ovat yksi toisensa jälkeen kasvaneet suuremmiksi niin osallistujamääriltään kuin yleisömääriltäänkin. Tämän huomasi hyvin Tampereen Onkiniemessä, jossa Aamulehden mukaan paikalla oli 1200 katsojaa. Ylivoimaisesti suurin määrä, mitä lajin kisat ovat houkutelleet. Tämä vaatii entistä enemmän organisointia sekä viestintää. Mitä suuremmaksi tapahtumat kasvavat, niin sitä enemmän liikkuvia osia viestinnän kannaltakin niissä on. Kaikkea tässä ei kannata läpi käydä, mutta yleisön ja kisaajien näkökulmasta katsottuna  monet pienetkin asiat ovat merkityksellisiä. Esimerkiksi lajin liikestandardit eivät kaikille ole tuttuja, joten niitä on syytä aina korostaa, jotta katsoja ymmärtää mitä kisaajilta odotetaan. Tampereen kisoissa mieltä lämmitti erityisesti muutaman tuomarin selkeä toiminta näyttämällä käsimerkein, kun toisto hyväksyttiin ja tai ei hyväksytty. Onnistunutta viestintää mielestäni, jota soisin jatkossa käytettävän muissakin kisoissa.

Lajin yhteisöllisyyden puolelta oli ilo huomata, kuinka runsaslukuinen yleisö elää lajien ja yksilösuoritusten mukana. Usean otteeseen oli aistittavissa, kuinka aitoa iloa tunnettiin urheilijan ylittäessä itsensä. Tämä näkyi myös urheilijoiden kasvoilta. Kun yleisö on lähellä kilpailijaa, niin onnistumisen tunne on mielestäni voimakkaampi. Kyseisen tapahtuman lajit olivat onnistuneet, sillä monen kisaajan kasvoilta paistoi hymy. Tosin niitä epäonnistuneitakin suorituksia nähtiin ja se on myös yksi lajille tärkeä ominaisuus. Yleisön kannalta se tuo draamaa, kun oma suosikki ei välttämättä onnistu niin kuin pitää.

CrossFitin kisalajien suunnittelu on vaativaa, sillä kaikki suoritteet eivät ole niitä kaikista mielenkiintoisimpia, mutta niitäkin tarvitaan, kun pyritään löytämään kunnoltaan monipuolisin ja kovin urheilija. Lajeissa kuitenkin vielä yhdistyy se, että katsoja osaa samaistua suurimpaan osaan niistä, mutta samalla näkee, että tuo on minun taitotason saavuttamattomissa tällä hetkellä. Siinä piilee myös yksi lajin suola yleisön näkökulmasta. Kaikin puolin viikonlopun kisoista näki, kuinka tällä hetkellä lajin harrastajat ovat vielä yhtä suurta perhettä. Moni entinen kilpakumppani ja treenikaveri kävi juttusilla, sekä uusia juttukavereita löytyi aika nopeasti. Lajille tyypilliseen tapaansa kisaajat ovat ”normaaleja ihmisiä”, jotka eivät yleensä massasta pahemmin erotu ennen kuin kisa-areenalla.

Samalla kun laji kasvattaa tunnettuuttaan, niin myös sitä kritisoitavien määrä kasvaa, luonnollisesti. Kritiikkiä sitten riittääkin laidasta laitaan, aina yhdestä liikkeeseen koko lajin järkevyyteen. Ikuisuuskysymykseksi nousseet huonot suoritustekniikat ja valmennuksen taso varmasti puhuttuvat vielä pitkään turuilla ja toreilla. Niihin ei kuitenkaan ole nopeaa ratkaisua kuin pitämällä valmennuksen taso hyvänä. Viestinnän näkökulmasta näistä puhuminen kuitenkin tarkoittaa sitä, että lajin parissa työskentelevät ja harrastajat kiinnittävät niihin entistä enemmän huomiota. Vertailun vuoksi jokainen liikkuja voi omalla kuntosalillaan tai treenipaikassaan miettiä, kuinka paljon yksin treenaavat ihmiset kiinnittävät huomiotaan omiin suoritustekniikoihinsa. Itse kävin viime lokakuussa Suomen Painonnostoliiton järjestämän kurssin painonnoston ohjaajakoulutukseen. Koulutuksen myötä opin katsomaan tekniikoita entistä paremmin omassa harjoittelussani, mutta myös auttamaan ja opastamaan myös muita turvallisempaan treenaamiseen. Valitettavasti tuon myötä tunnistan yksinään salilla treenaavien joukossa paljon virheellisiä ja vaarallisia tekniikoita jo aivan perinteisissä liikkeissä. Lajin parissa työskentelevät ovat varmasti halukkaampia asettamaan valmennettavilleen selkeämpiä rajoja, mitä taas yksinään treenava ei osaa tai halua tehdä.

Moni lajista kysellyt on joskus todennut homman jäävän muoti-ilmiöksi, joka hetken päästä kuolee pois. Laji tuskin tulee ikinä korvaamaan normaalia kuntosalitreenailua, mutta uskon sen vakiinnuttavan asemansa kuin moni muukin nuori laji on vuosien aikana tehnyt. Tästä kertovat myös se, että lajille löytyy jo oma lehti Suomestakin. Muutenkin myös normaalien kuntokeskusten tarjonnassa on alkanut olla entistä enemmän toiminnallista treeniä tarjolla. Markkinoita ja kiinnostusta siis löytyy. Lajin eteen täytyy kuitenkin vielä tehdä paljon työtä ennen kuin voidaan puhua sen vakiinnuttaneen asemansa suuren yleisön silmissä. Erityisesti lajin käyttämä termi ”kovakuntoisin” aiheuttaa monen ihmisen osalta vielä aamukahvien lentämisen näppäimistölle. Jokaisella kun on oma käsityksensä siitä, mikä on kovan kunnon määritelmä. CrossFitin 10 fyysisen kohdan määritelmä lienee tällä hetkellä monipuolisin, millä kuntoa määritellään. Se ei valitettavasti vaan vielä välity suurelle yleisölle tai sitä ei täysin ymmärretä. Tässä onkin haastetta seuraaville SM-kisoja järjestäville organisaatioille.

Tutkimustakin löytyy
Ettei tämä menisi ihan mielipidekirjoitukseksi, niin kerrotaan kiinnostuneille, että tieteellistä tutkimustakin CrossFitistä löytyy jo. Muutamia vertaisarvioituja julkaisuja on viime vuosina tullut, viimeisimpänä viime lokakuussa julkaistu artikkeli Journal of Physical Education, Recreation & Dance -julkaisussa. Palaan CrossFit-aiheisiin juttuihin, kun taas jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa löytyy. Kovia treenejä crossfittaajille!